Koskettava draama Parisiin 1942 tapahtumista. Heinäkuun 16. vuonna 1942 Ranskan poliisi raastaa kansalaisia keskellä yötä kodeistaan. 13000 juutalaista kootaan pyöräilystadionille. Helle paahtaa rakennusta, jossa ei ole alkeellisiakaan edellytyksiä asua päiväkausia. Mukana on yli 4000 lasta. Ranskalainen lääkäri (Jean Reno) saa mahdottomassa tilanteessa avukseen sairaanhoitajan (Mélanie Laurent). Kaksikko seuraa vapaaehtoisesti juutalaisia kokoamisleirille. Juutalaisilta riistetään loputkin omaisuudestaan, perheenjäsenet erotetaan toisistaan, ja lähetetään sitten tuhoamisleirille. Hitlerin vaatimus oli saada ratsiassa vangittua 25000 juutalaista. Tavalliset pariisilaiset auttoivat henkensä uhalla ystäviään ja naapureitaan, niin että monet pelastuivat. Virallinen, miehittäjiä kumartanut Ranska on yrittänyt pyyhkiä tapahtumat historiasta. Elokuvasta tuli ilmiö ja valtava puheenaihe Ranskassa. Miljoonat näkivät sen. Elokuva perustuu tapahtumat eläneen Joseph Weismannin kokemuksiin. Hän oli arvellut, ettei tätä tarinaa uskallettaisi koskaan kertoa. Ohjaaja Rose Bosch sanoo, että elokuva oli pakko tehdä, jotta eräs Ranskan sodan ajan synkeimmistä tapahtumista tulisi päivänvaloon.
Tekstitys: suomi, ruotsi, tanska, norja
|